Ajankohtaista
16.1.2013 Uhtuan jääkiekkokaukalo sai uudet valaisimet
Uhtualla toimii urheiluseura Kalevalan Kontiet, jonka vetäjänä ja huoltajana toimii Valdimir Kovalenko (Uhut-seuran puheenjohtaja Valentina Kovalenkon puoliso). Hän otti yhteyttä Uhtua-Seuraan, kysyen voiko se auttaa lisävalojen hankkimiseksi jääkiekkokaukaloon, joka on heikosti valaistu.
Jääkiekkokaukalo, pukeutumistilat suihkuineen ja äänentoistolaitteistoineen ovat hyväkuntoisia ja ahkerassa käytössä, jossa harjoittelee ja pelaa useampikin juniorijoukkue. Pelimatkoja on tehty myös mm. Vienan Kemiin, hyvin tuloksin. Uhtua-Seura suunnitteli kaukalon päälle vaijeriripusteisen lisävalaistuksen, sai hankittua valaisimet Suomesta ja toimitti Uhtualle, jossa ne nyt ovat asennettuina valaisemassa jääkiekkokaukaloa.
Uhtua-Seuran jäsenet ovat aiemmin toimittaneet jääkiekkovarusteita junioreille. Samalla kun Vladimir Kovalenko kiittää Uhtua-Seuraa tuesta, niin hän toteaa, että nuorten, joita Uhtualla riittää, urheilutoiminta on tärkeää, koska kulttuuritoimintaa lukuunottamatta, muuta nuorisotoimintaa on vähemmän. Myös Vladmir Kovalenko on ystävineen tehnyt arvokasta nuorisotyötä urheilun saralla. Kalevalan Kontiet -seura pelaa myös jalkapalloa ja pelimatkoja on tehty Suomeen, mm. Suomussalmea vastaan on ollut lukuisia ystävyysotteluita.
11.1.2013 Kansainvälisiä talvitapahtumia Uhtualla
Uhtualla järjestetään 9.–16.3. Euroopan puoleisen Venäjän suurimmat IV kansainväliset koiravaljakkokilpailut ”Kalevala 2013”. Kilpailuluokat, matkareitit ja -pituudet: 440 km (valjakko: 6-8 koiraa tai koirahiihto: 2 koiraa), 100 km (valjakko: 6 koiraa tai koirahiihto: 1-2 koiraa), 23 km (valjakko: 4 koiraa tai valjakko: 6 koiraa tai koirahiihto: 1-2 koiraa). Ajaja voi ilmoittautua vain yhteen luokkaan ja valita yhden matkan.
Lisätietoja (suomeksi/englanniksi), ilmoittautuminen (1.2.2013 mennessä), majoitus: http://huskygo.karelia.ru/fi/
Lisää kuvia tästä tapahtumasta >Kuvia 2013-osiossa
Uhtualla Kalevalan piirin luonnonkauniilla alueella järjestetään 22.–24.3. V kansainvälinen 100 km hiihtomaraton ”Karjalan satanen”. Se on tarkoitettu ainoastaan harrastajahiihtäjille (ei ammattiurheilijoille), joita on ollut Suomestakin vuosi vuodelta enemmän. Lisätietoja (suomeksi/englanniksi), ilmoittautuminen (17.3.2013 mennessä): http://kalevala.100km.ru/fi/ Uhutalla on mahdollisuus myös tasokkaaseen perhemajoitukseen.
5.1.2013 M. A. Castrénin seuran kulttuurimatka Hanti-Mansiaan 26.2.–5.3.2013
Onko Belojarskin kaupunki tuttu? Oletko matkannut moottorikelkalla Kazymissa? Entä miltä maistuisi porojuhla-ateria tšumassa? Lue lisää tästä.
16.12.2012 Uhtua.info nyt vienakši. Šuomen enšimmäini vienankielini internet-šivušto avautuu ošoittehešša www.uhtua.info
Šivušto jo on nyt koekäytöššä. Nettišivušton men’upainikerivin oikielta puolelta löytyy >vienaksi-kohta. Šiih painamalla tullah näkyvih šeuran vienankieliset šivut. Šivujen kiännöštyö jatkuu ta niitä päivitetäh jatkuvašti, erityisešti >Ajankohtaista-ošua kannattau šeurata šiännöllisešti. Vienankieliset šivut on tarkotettu kaikilla vienua ošuajilla, opaštujilla šekä Vienan Karjalan aseista kiinnoštunehilla, niin Karjalašša kuin Šuomeššaki eläjillä.
(Uutinen on julkaistu [26.12.2012] Vienan Karjala -lehdessä n:o 37/2012)
18.12.2012 Kuhmon talvi 31.12.2012 – 6.1.2013
Tervetuloa Juha Taskisen valokuvanäyttelyn Viena aihkii avajaisiin Juminkekoon
Loppiais-sunnuntaina 6.1.2013 klo 15.00. Näyttelykuvissa Taskisen tuntoja ja ajatuksia Vienasta ja vienalaisista. Näyttely on osa Kuhmon Talvi 2013 -tapahtumaa, katso lisää www.kuhmowinter.fi Osoite: Juminkeko, Kontionkatu 25, Kuhmo.